Ammattikasvatuksen
aikakauskirja

Rahoitusta leikkaamalla parannetaan koulutuksen laatua?

Timo Luopajärvi
Toiminnanjohtaja, dosentti, KT
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto
Arene ry
timo.luopajarvi(at)arene.fi

Vesa Saarikoski
Kuntayhtymän johtaja, dosentti, VTT
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä
vesa.saarikoski(at)jao.fi

 

Kun rakentelimme tuota kesäkuun julkaisua, saimme varsin kattavan käsityksen siitä kokonaisuudesta, jolla ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulujen rahoitusta ohjataan nyt ja tulevaisuudessa. Poiketen aiemmista ammattikasvatuksen aikakauskirjan numeroista tähän numeroon haluttiin myös poikkeuksellisen laaja joukko koulutuksen rahoituksen päättäjien ja asiantuntijoiden haastatteluja. 

Tätä kirjoitettaessa yliopistojen rahoitusmallia ollaan edelleen kehittämässä OKM:n työryhmässä. Ammattikorkeakoulujen rahoitusta koskevat muutokset hyväksyttiin opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslakiin kesäkuun lopulla ja ammattikorkeakoulujen rahoitusta koskevan valtioneuvoston asetuksen uusimista koskeva lausuntokierros on juuri päättynyt. Lausunnoissaan ammattikorkeakoulut ja Arene esittivät rahoitusasetukseen väljempää ilmaisua siten, ettei kaikkein pienimpiä prosenttiosuuksia ja jopa OPALA-palautejärjestelmän rahoituksen perustana olevia kysymyksiä tarvitsisi lyödä kiinni valtioneuvoston tasolla. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, voidaanko valtion tasolla luottaa niin paljon ammattikorkeakoulujen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön osaamiseen, että näistä voitaisiin päättää ministeriön tasolla? 

Elokuun lopussa hallitus julkisti rakennepoliittisen ohjelmansa, jonka konkreettiset toteuttamisesitykset valmistellaan loka- marraskuun 2013 aikana ja pannaan toimeen vuoden 2014 alusta. Koulutuksen rahoituksen kannalta siellä on useita rahoitukseen suoraan tai välillisesti vaikuttavia asioita. Tällaisia ovat mm.

  • oppivelvollisuusiän nostaminen 17 vuoteen,
  • korkeakoulujen rahoitusmallissa 55 op vuodessa suorittavien osuuden lisääminen,
  • hakijasuman purkaminen lisäämällä määräaikaisesti sisäänottoja erityisesti työelämän kannalta keskeisillä aloilla ja
  • alempien korkeakoulututkintojen työmarkkinakelpoisuuden vahvistaminen.

Edelliseen liittyen OKM esitti valtiovarainministeriölle toimintaohjelmansa kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi 30.9.2013. Ministeriö esittää, että päivähoidon-, esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen sekä kunnan yleisen kulttuuritoimen ja yleisten kirjastojen valtionrahoitus budjetoitaisiin kokonaisuudessaan opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokkaan. Vielä suurempi muutos liittyy esitykseen koko opetus- ja kulttuuritoimen perusrahoituksen siirtämisestä valtiolle: ”Kuntien ja valtion rahoitusvastuita selkeyttäisi huomattavasti, mikäli kuntien rahoitusosuudet opetus- ja kulttuuritoimen menoihin poistettaisiin kokonaan ja vastaavasti kuntien vastuuta sosiaali- ja terveystoimen menoista lisättäisiin tai kuntien osuutta yhteisöverotuloista vähennettäisiin.” Asiaa perustellaan samoin argumentein kuin julkaisussakin eli ”ohjaukseen liittyvien osien keskittämisellä (normi- ja resurssiohjaus sekä ohjaukseen kuuluva strategia- ja poliittinen suunnittelu) voitaisiin valtakunnallinen ohjaus muodostaa aikaisempaa toimivammaksi. Samalla ohjauksen läpinäkyvyys ja sen vaikuttavuus tehostuisivat.” 

Parhaillaan koulutusvientiä selvittää opetusministerin asettama kolmen hengen asiantuntijaryhmä, jonka esitykset valmistuvat samaan aikaan kuin rakennepoliittisen ohjelman päätöksetkin. Tältä osin muistutamme valmistelijoita ja edelleen päättäjiä pääkirjoituksessa toteamastamme tosiasiasta: ” Koulutusosaamisen kansainvälinen myynti erityisesti kasvaville kehittyvien talouksien markkinoille on todennäköisesti ainut realistinen tapa hankkia lisäresursseja koulutuksen järjestäjille kompensoimaan julkisen talouden vajetta.” 

Lopuksi koulutuksen rahoituksesta päättäville on hyvä vielä muistuttaa, että koulutus on pitkäjänteistä toimintaa, joka edellyttää niin rahoitukselta kuin strategiselta ohjaukseltakin pitkäjänteisyyttä ja vakautta. Äkilliset muutokset rahoituksessa ja strategioissa tuovat järjestelmään sellaista epävakautta ja tempoilevuutta, joka ei ole hyväksi lopputuloksen laadun kannalta. Siksi strategioiden ja rahoituspäätösten ei tulisi kovin runsaasti vaihdella nelivuotiskausittain eduskunnan ja hallitusten vaihtuessa. Vielä huolestuttavampaa on, jos ne vaihtelevat saman hallituskauden aikana?